top of page
KIVIKUKKARUUKUT
Kivikukkaruukkujen ja -vaasien valikoima on todella laaja. Pienimmät kiviruukut ovat kooltaan 10 cm x 10 cm ja painoltaan noin kilon, kun taas suurimmat kivikukkaaltaat ovat halkaisijaltaan jopa kaksi metriä ja painoltaan yli tuhat kiloa.
Ruukuissa ja vaaseissa on paljon kauniita ja selkeästi näkyviä yksityiskohtia. Niitä on ilo katsella lähempääkin.
Ominaista kiviruukuille ja -altaille on paino ja kestävyys. Materiaalin puolesta kiviruukut ovatkin melkeimpä ikuisia ja kestävät useita vuosikymmeniä - jos ei satoja.
Valikoimiin kuuluu runsaslukuinen joukko klassisia italialaisten ja kreikkalaisten kiviruukkujen toisintoja ja myös historiallisten kiviruukkujen ja -altaiden kopioita englantilaisista puutarhoista. Useat kiviruukkujen kuten patsaiden alkuperäismallit ovat restauroitu vanhoista kartanoiden kokoelmista ja siten saatu uudelleen käsityötuotantoon Haddonstonen toimesta. Valikoimassa on myös moderneja kivisiä kukkaruukkuja ja -vaaseja.
Kiviruukut ja -altaat soveltuvat erinomaisesti sekä ulko- että sisäkäyttöön. Ruukuista ja vaaseista saa näyttäviä ja kauniita kokonaisuuksia sijoittamalla ne jalustan päälle. Tällöin ne ovat myös tukevasti paikoillaan. Suuremmat kukkaruukut, -vaasit ja -altaat toimivat myös kauniina ajoesteinä.
PUHELIN
050-342 8595
NÄYTTELY
Tiedot
Klassiset kivikukkaruukut ja - vaasit puutarhaan ja kotiin
Belton box on pieni ruukku. Korkeus 260 mm, leveys 330 mm ja paino 18 kg. | Perinteinen englantilainen raparperin kasvun kiihdyttäjä keväällä. Tämä ruukku aikaistaa raparperien kasvamista huomattavasti keväällä ja alkukesästä. Korkeus 450 mm, leveys 350 mm ja paino 20 kg. | House of Dun vaasi on kopio vaurioituneesta alkuperäisestä kappaleesta 1700-luvun alusta. William Adam (1689 – 1748) suunnittelman mukaan House of Dun kartanosta. Valmistettu National Trust of Scotland luvalla. Korkeus 425 mm, leveys 330 mm ja paino 18 kg. |
---|---|---|
Etruskilainen vaasi. Korkeus 460 mm, leveys 420 mm. | Sheraton vaasi on 1800 luvun alun suunnittelua. Korkeus 355 mm, leveys 395 mm ja paino on 27 kg. | Versaillen vaasi. Tämä vaasi on pienempi versio suuresta Versaillen vaasista. Korkeus 685 mm, leveys 585 mm ja paino 50 kg. |
Tudor ruukut. Vasemmalla Tudor ruukku, korkeus 380 mm, leveys 535 mm ja paino 38 kg. Oikealla pienempi Tudor ruukku, korkeus 245 mm, leveys 395 mm ja paino 26 kg. | Vasemmalla keskikokoinen ruukku, korkeus 470 mm ja oikealla pieni ruukku, jonka korkeus on 345 mm. | Elizabeth ruukku pieni, Korkeus 345 mm, leveys 470 mm ja paino 41 kg. |
Elizabeth ruukku keskikokoinen, Korkeus 470 mm, leveys 660 mm ja paino 79 kg. | Swaggen Adam ruukku. Korkeus 530 mm, leveys 495 mm ja paino 50 kg. | Perinteinen roomalainen vaasi. Korkeus 485 mm, leveys 610 mm ja paino 38 kg. |
Elizabeth box. Korkeus 345 mm, leveys 470 ja paino 49 kg. | Goottilainen kori. Uus-goottilainen arkkitehtuurin tyylisuuntaus alkoi joskus 1740 luvalla antaen voimakkaita vaikutteita puutarharuukkuihinkin. Korkeus 413 mm, leveys 622 mm ja paino 56 kg. | Regency ruukku Regency jalustalla. Ruukun korkeus 380 mm, leveys 385 mm ja paino 30 kg. Jalustan korkeus 430 mm, leveys 280 mm ja paino 33 kg. . |
Viini ruukku on pinehkö kaunis ruukku. Korkeus 430 mm, leveys 343 mm ja paino 14 kg. | Magnolia vaasin alkuperäinen malli ajoittuu 1600 luvulle Sir Christopher Wren (1632-1723) tyyliin. Wren suunnitteli mm. St. Paul's Cathedralin, joka tuli käyttöön 1710. Korkeus 510 mm, leveys 395 mm ja paino 25 kg. | Lotus vaasi on regency tyylinen kukkavaasi. Alkuperäinen malli on Blashfieldin (1811-1882) suunnittelma. Korkeus 495mm, leveys 405 mm ja paino on 29 kg. |
Elegantti Clarence ruukku Regency aikakaudelta. Identtinen pienempi versio suuremmasta Clarence ruukusta. Korkeus 430 mm, leveys 540 mm ja paino 25 kg. | Trafalgar ruukku on 1800 luvun alun suunnittelua. Korkeus 430 , leveys 585 ja paino 33 kg. Ruukulle suositellaan jalustaa sen tukevoittamiseksi. | Adam box on sopivan kokoinen myös pieneen puutarhaan. Korkeus 380 mm, pituus 610 mm, leveys 305 mm ja paino 55 kg. |
Haddonstone Box istutusruukuista saa näyttävän tilanjakajan puutarhaan. Korkeus 420 mm. leveys 420 mm, paino 71 kg. | Viktoriaaninen kukkaruukku viktoriaanisella jalustalla. Ruukun korkeus 445 mm, leveys 535 mm ja paino 41 kg. Jalustan korkeus 520 mm, leveys 330 mm ja paino 95 kg. | Goottilainen kahdeksankulmainen vaasi. Korkeus 590 mm, leveys 565 mm ja paino 70 kg. |
Goottilainen kahdeksankulmainen ruukku jalustalla on Regency aikakaudelta. Näiden ruukkujen jono on koristanut alunperin alunperin Canterburyn Arkkipiispan virka-asunnon Red Walkia Lambeth Palacessa. Korkeus 745 mm, leveys 620 mm ja kokonaispaino 150 kg. | Iso Elizabeth ruukku on kauniin klassinen punoskuvioinen ruukku antaen suuren multatilavuuden. Korkeus 610 mm, yläreunan halkaisija 825 mm, pohjan halkaisija 610 ja paino 112 kg. | Perinteinen italialainen ruukku. Korkeus 405 mm, leveys 630 mm ja paino 73 kg. |
Ranskalainen ruukku. Korkeus 650 mm, leveys 660 ja paino 96 kg. | Perinteikäs bysanttilainen istutuskulho. Korkeus 440 mm, leveys 530 mm ja paino 78 kg. | Perinteikäs arabialainen Zahara vaasi. Korkeus 660 mm, leveys 550 mm ja paino 120 kg. |
Winslow vaasi Winslow jalustalla. Winslow vaasin jäljet johtavat Winslow nimiseen kaupunkiin Winslow Hall:iin, jonka on suunnitellut Sir Christopher Wren (1632 – 1723) 1700-luvun alussa. Vaasin korkeus 865 mm, leveys 620 mm ja paino 84 kg. Jalustan korkeus 205 mm ja paino 57 kg. Huomioitavaa: Vaasi suositellaan kiinnitettäväksi mekaanisesti pultilla jalustaan tukevuuden takaamiseksi. | Hadrian vaasi kahvoilla on näyttävä suuri vaasi. Vaasin halkaisija yläreunassa on 970 mm, korkeus 840 mm, pohjalaatan koko 350 mm x 350 mm ja paino 171kg. Tuotekoodi: A405. | Westonbirt ruukun on suunnitellut alunperin arkkitehti Lewis Vulliamy XIX vuosisadalla. Tämän pienennetyn version koko on: halkaisija yläreunassa 700 mm, korkeus 650 mm, pohjalaatan koko 380 mm x 380 mm ja paino 129 kg. |
Jubilee vaasi. Haddonstonen oma juhlamalli. Korkeus 775 mm, leveys 810 mm ja paino 145 kg. Sopii erinomaisesti myös jalustalle esim. B120, B255, B265 tai B350. | Tatham ruukku. Coade original design vuodelta 1812. Nimetty Charles Heatcote Tathamin (1772 - 1842) mukaan. Korkeus 660 mm, leveys 890 mm ja paino 127 kg. Sopii hyvin myös jalustalle esim. B120 tai B360. | |
Aito Art Nouveau tyylinen Gallé vaasi on upea ja korkealaatuinen kopio alkuperäisestä vaasista, joka sijaitsee National Trust Ascot tilan Venus Fountain Gardenissa. Korkeus 985 mm, yläreunan leveys 850 mm, pohjalaatan koko 420 mm x 420 mm ja paino 213 kg, josta raskain komponentti 143 kg. Tuotekoodi: A325. | Pienin Octagonal istutusallas on korkeudeltaan 390 mm, leveys 615 mm ja paino 140 kg. . | Tämä laaja tilavuuksinen Suihkulähde ruukku on kopio 1700 luvun marmoriruukusta. Tämän ruukun saa myös suihkulähteenä. Korkeus 635 mm, leveys 915 mm ja paino on 166 kg. Sopii myös hyvin jalustoille B120 ja B360. |
Waterloo ruukku. Korkeus 760 mm, leveys 785 mm ja paino 206 kg. |
Suuret kivikukkaruukut ja - vaasit hotelleihin, julkisiin tiloihin ja suuriin puutarhoihin.
Herculean vaasi on suuri ja näyttävä. Korkeus 1200 mm, halkaisija yläreunassa 1000 mm ja paino 340kg. | Viktoriaaninen State vaasi. Vaasi on kopioitu vanhasta valurautaisesta mallista ja on saatavilla myös ilman korvia. Korkeus 785 mm, leveys 560 mm ja paino 81 kg. | Iso Versaillen vaasi on suurempi versio perinteisen suositusta Versaillen vaasista. Korkeus 1065 mm, yläreunan halkaisija 785 mm, jalustalaatan koko 380 mm x 380 mm ja paino 179 kg. |
---|---|---|
Pienin Octagonal istutusallas on korkeudeltaan 390 mm, leveys 615 mm ja paino 140 kg. | Keskikoinen Octagonal on suuri istutusallas. Korkeus 635 mm, leveys 1010 mm ja paino 450 kg. | Suuri Octagonal istutusallas. Todella kookas istutusallas, jossa ei ole pohjaa ja näin juuret pääsevät maahan. Korkeus 770 mm, leveys 1230 mm, paino 800 kg. |
Tämä todella suuri ja tilava Spartalainen kulho on yksinkertaistettu versio Herculean ruukusta. Korkeus 1000 mm, leveys 1200 mm, paino 340 kg. | Lagoon istusallas on saatavilla kolmessa koossa. Kaikkien korkeus on sama 600 mm. Pienen halkaisija on 1220 mm, keskikoon 1570 mm ja suuren 1775 mm, painot vastaavasti 535 kg, keskikoko 857 kg ja ison 1092 kg. |
Istutusaltaat
Punottu allas. Korkeus 215 mm, pituus 770 mm, leveys 395 mm ja paino 32 kg. | Belton seinäallas on mainio asetettuna seinän viereen. Korkeus 260 mm, pituus 865 mm, leveys 3025 mm ja paino 50 kg. | Belton allas. Korkeus 260 mm, pituus 865 mm, leveys 380 mm ja paino 55kg. |
---|---|---|
Viktoriaaninen istutusallas. Pituus 650 mm, leveys 370 mm, korkeus 395 mm ja paino 73 kg. | Tämä Venetsialainen istutusallas on tehty perustuen 1500 luvun venetsialiseen malliin. Pituus 1170 mm, leveys 385 mm ja paino 145 kg plus jalat 70 kg yhteensä. Altaan korkeus 400 mm ja jalkojen korkeus 395 mm. | Adam istustusallas sopii hyvin vaikka rajaamaan terassia. Pituus 1220 mm, leveys 345 mm, altaan korkeus 355 mm ja jalkojen korkeus 140 mm. Paino 176 kg ja jalkojen paino 22 kg yhteensä. |
Arabeski istutusallas. Pituus 1015 mm, leveys 345 mm, altaan korkeus 355 mm ja jalkojen korkeus 127 mm. Paino 112 kg ja jalkojen paino yhteensä 20 kg. |
Modernit kivikukkaruukut
Puzzle, Key ja Rib ruukut. Korkeus 112 mm, leveys 100 mm ja paino 1 kg. | Block ruukku. Korkeus 305 mm, leveys 305 mm ja paino 20 kg. | Puzzle ruukku. Korkeus 305 mm, leveys 305 mm ja paino 20 kg. |
---|---|---|
Strap ruukku. Korkeus 305 mm, leveys 305 mm ja paino 20 kg. | Rib ruukku. Korkeus 305 mm, leveys 305 mm ja paino 20 kg. | Cube ruukku. Korkeus 420 mm, leveys 420 mm ja paino 46 kg. |
Meander ruukku. Korkeus 420 mm, leveys 420 mm ja paino 51 kg. | Arc ruukku. Korkeus 420 mm, leveys 430 mm ja paino 54 kg. | Sunburst ruukku. Korkeus 545 mm, leveys 450 mm ja paino 140 kg. |
Vasemmalla iso Key ja oikealla pieni key ruukku. Ison ruukun korkeus 510 mm ja leveys 500 mm ja paino on 156 kg. Pienen ruukun korkeus on 303 mm, leveys 305 mm ja paino 20 kg. | Crucible ruukku. Korkeus 600 mm, leveys 500 mm ja paino 102 kg. | Flute ruukku. Korkeus 660 mm, leveys 600 mm ja paino 141 kg. |
Classic ruukku. Korkeus 545 mm, leveys 650 mm ja paino 55 kg. |
bottom of page